Lapin yliopiston johtamisen alan tutkijat ovat täällä
taas. Olli Mäkinen, Susan Meriläinen, Tarja Salmela ja Anu Valtonen seuraavat
tänäkin vuonna viikon verran Vuosangan ampumaharjoituksia. Tarkastelemme sitä,
miten uni ja lepo ovat osa sotilasjohtamista ja sotilasorganisaation
käytänteitä. Maailmahan on pullollaan
johtamisoppeja, -malleja ja -teorioita. Useimmiten nämä mallit tulevat
sivuuttaneeksi sen tosiasian, että sekä johtaja että johdettavat ovat unta ja
lepoa tarvitsevia olentoja. Käytännössähän me kaikki tämän tiedämme: huonot
unet tuntuvat kropassa, pinna kiristyy pikkuasioistakin, liikkeet hidastuvat,
tavarat tippuvat ja ”pää toimii hattutelineenä”, kuten eräs kadetti osuvasti ilmaisi.
Siltikin levon sääntely koskee vain yhtä ammattiryhmää – kuljettajia. Muilla
ammateillako ei niin väliä, missä tilassa töitään tekee?
Ehkäpä on aika ottaa uni ja lepo tosissaan sekä
johtajuustutkimuksessa että käytännössä. Voitaisiin lähteä liikkeelle vaikkapa
erilaisten nukkumistyylien tunnistamisesta. Mehän olemme erilaisia johtajina ja
alaisina – ja niin myös nukkujina. Jos
”hää on pikaunine”, niin tää toinen ei. Toinen herää heti, toiselta menee
kauemmin. Toinen vaatii pitkät unet, toinen pärjää vähemmällä. Toinen osaa
ottaa päivätorkut, toinen ei. Toinen nukkuu vaikka seisaaltaan toinen ei edes
käskien. Kun tunnistaa johtamistyylien lisäksi erilaiset nukkumistyylit ja
–tavat on askeleen verran pidemmällä johtajana. Kun lisäksi tunnistaa erilaiset
piilevät tavat ja ajattelumallit, jotka ohjaavat sitä, miten lepoon ja
nukkumiseen suhtaudutaan ja miten sitä toteutetaan (sallitaanko, paheksutaanko,
mahdollistetaanko, vähätelläänkö vai arvostetaanko?), on aika pro.
Lepo ja uni voitaisiin myös ottaa osaksi tavanomaisia
johtamis- ja koulutuskäytänteitä. Kun huolehditaan itsen ja joukkojen
toimintakyvystä, niin huolehditaan ruuan, juoman, vaatteiden ja aseiden lisäksi
myös riittävästä unesta ja levosta, ja niiden tilanteisesta toteuttamisesta. Ja
tämä on asia, minkä voi ottaa – niin kuin oli jo otettukin – osaksi esimerkiksi
palautekeskusteluja. Miten hyvin on onnistunut huolehtimaan omasta ja alaisten
levosta ja unesta – ajallisesti, tilallisesti, materiaalisesti ja
toiminnallisesti? Lepohan ei aina tarkoita passiivista toimettomuutta,
päinvastoin, pieni mukava puuha ja toiminta voi olla joissain tilanteissa hyvin
rentouttavaa ja suotavaa. 30 asteen pakkasessa paini tai punnerrukset sopivat
tilanteeseen, kun taas kesähelteellä pelkkä loikoilu voi olla parempi
vaihtoehto. Hyvällä rytmi- ja tilannetajulla pääsee pitkälle, kunhan vaan tulee
ottaneeksi asian huomioon.
Taito nukkua ja levätä on hyvä taito. Hyvin levännyt
voi johtaa levollisin mielin. Levollinen johtajuus näkyy rennon energisenä ja
läsnä olevana kehonkielenä. Se taas näkyy ilmapiirissä. Ja sallivassa
ilmapiirissä voi myös myöntää väsymyksensä – ei aina voi eikä tarvitse olla
virkeä.
Etnografisina tutkijoina elämme hetken ammuntaleirin arjessa: nukumme punkissa, palelemme, kurotamme sormia kohti mansikkaisen kamiinan lämpöä, hupsahdamme hankeen, ihmettelemme kun laitteemme eivät toimikaan pakkasessa, vietämme iltaa sodessa munkkeja syöden, kuuntelemme jutustelua, treenaamme salilla, paistamme makkaraa, kummastelemme pukukoodeja, ja erilaisia julkilausuttuja ja -lausumattomia luksusleirin sääntöjä. Yksi tärkeä havaintomme on, miten vahvasti yhdessä nukutut tai valvotut yöt yhdistävät – tupatoveruus kantaa.
Katajavaaran punkasta, Lapin lepääjät
