Ampumaharjoitus on päättynyt ja paluumarssit kotivaruskuntiin ovat käynnissä

Harjoituksen aikana taisteluammunnat ja räjäytysharjoitukset pidettiin suunnitelmien mukaisesti ja palvelusturvallisesti. Kolmen viikon aikana kadetit työskentelivät kylmässä ja pimeässä. Talvisen sään haasteet voitettiin ja toimintakyky sekä -tahto säilyivät.

Arjen pulmatilanteet loivat ns. ennakoimatonta toiminnan kitkaa. Toiminnassa korostuivat ennakkovalmistautuminen, henkilöstöstä ja kalustosta huolehtiminen sekä harjoitteluun ja ampumiseen kuluva aika.

Ampumasuoritusten pohdinta eri tasoilla syvensi kentällä tapahtuneiden asioiden syiden sekä seurausten pohtimista. Ryhmä- ja yksilökohtaiset palautekeskustelut kirjallisine arviointeineen edesauttavat johtajana- ja kouluttajana kasvamista. Olin tyytyväinen keskusteluilmapiiristä sekä ns. henkilökohtaisten mukavuusalueiden ulkopuolella tapahtuneisiin keskusteluihin.

Koko harjoituksen kantavana voimana oli henkilökunnan, kadettien, varusmiesten ja tahto sekä kouluttava asenne saavuttaa harjoitukselle asetetut tavoitteet. Huollon ja sotilaskodin järjestelyt takasivat sen, että energia pystyttiin suuntaamaan itse toimintaan.

Maanpuolustuskoreakoulun rehtori lippueamiraali Veijo Taipalus tarkasti harjoituksen ja oli tyytyväinen näkemäänsä.

Kiitän kaikkia joukko-osastoja ja henkilöstöä harjoitukseen osoitetusta tuesta. Eri osapuolten tuki mahdollistaa sen, että kadettien kehittyminen jatkuu ja tulokset näkyvät muutaman vuoden päässä kentällä.

Ampumaharjoituksen johtaja

Komentaja Jukka-Pekka Schroderus

Lähdön hetki

Julkaisijan intro: valitettavasti julkaisija ei pysty tukemaan kirjoittajien tekstiä valokuvin. Kovalevy, jossa valokuvat olivat - sekä koko harjoituksen bittimateriaali - hajosi perjantai-aamuna - parametri ei kelpaa...harmi.

 

Kaksi viikkoa Vuosangassa on pian ohitse. Viimeiset ammunnat päättyivät iltapäivällä ja sen jälkeen on valmisteltu lähtöä takaisin Santahaminaan. Pakkaamisen ja erinäisten varusteiden huollon ja palautusten yhteydessä, olemme muistelleet täällä viettämäämme aikaa ja kaikkea kokemaamme.  

Ennen kaikkea olimme tulleet tänne oppimaan. Sitä onkin tehty. Olemme oppineet kuinka toimitaan taisteluammuntojen eri toimihenkilötehtävissä, sekä saaneet hyvän kuvan taisteluammuntojen järjestämisestä ja toteuttamisesta. Tämän lisäksi olemme oppineet mitä vaatii arktisissa oloissa toimintakyvyn ylläpito, taisteleminen ja ylipäänsä selviytyminen. Viikon ajan saimme myös harjaantua sotilaan perustaidoissa kuten ampumisessa ja toiminnassa yksittäisenä taistelijana sekä johtajana taistelutilanteessa.

Oppimisen ohella on tapahtunut muutakin. Olemme oppineet tuntemaan toisemme. Kaiken yhdessä kokemamme johdosta on kurssimme henki tämän kahden viikon aikana kasvanut tuntuvasti. Muistiimme ovat piirtyneet yhteiset aamuiset hiihdot lumoavan kirkkaan tähtitaivaan alla, salamannopeat hyökkäykset keskipäivän hankien kimalluksessa, sekä päivän aikana opittujen asioiden puinti saunan lämmössä tai sotilaskodissa munkkikahvin äärellä. Oman kurssin lisäksi olemme olleet paljon tekemisissä toisen vuosikurssin kadettien kanssa. Työskennellessämme yhdessä ammuntojen onnistumisen eteen ovat välimme muodostuneet enemmän ammattimaisiksi ja tiukka hierarkiakin on hieman löyhtynyt.

Kevään odotetuin ja kenties pelätyin harjoitus on saavuttamassa päätöksensä, ja yksi iso askel upseeriksi kasvamisessa on otettu.  Tällä hetkellä uupuneen kadetin ajatuksissa päällimmäisenä on kaikesta huolimatta huominen paluumarssi Santahaminaan ja sitä seuraava rentouttava viikonloppu.

100.kadettikurssi, kadetit

Tahvo Hirvonen ja Feisal Bedretdin.

Fyysinen toimintakyky ampumaharjoituksessa

Honkavaaran majoitustilaan on useana vuotena tehty tilapäinen kuntosali, joka on vuosien mittaan laajentunut käyttäjien toiveiden mukaisesti. Kuntosali on ollut ahkerassa käytössä ja parhaimmillaan iltaisin tilaan on ahtautunut kymmenenkin kuntoilijaa.

Kehon ja mielen palautuminen 

Parhaimmillaan ampumaharjoitus kestää kolme viikkoa. Tässä ajassa saattaa tapahtua suurikin romahdus fyysisessä kunnossa, mikäli harjoitukset jäävät tekemättä. Tehtävän rasittavuuden mukaan, kuntoilu voi olla joko palauttavaa tai kehittävää, mutta jotain pitäisi tehdä. Suositus olisi että tehtäisiin joka päivä jotain palauttavaa liikuntaa ja muutaman viikossa raskaamman kehittävän harjoituksen.

Esimerkiksi ammunnan valvojien työ on hyvin fyysisesti kuluttavaa, koska koko päivä ollaan ulkona vaativissa olosuhteissa ja jatkuvassa valmiudessa. On nähtävä ammunta monelta kannalta ja vastuu on suuri. Ammunnanvalvojat ovat maasto-olosuhteissa joka toinen päivä, ja välipäivinä kuntoilu toimii rentoutumisena puhuttelujen ja käskynantojen lomassa. Tiloja ovat käyttäneet ahkerasti myös muut harjoitukseen osallistuvat henkilöt. 

Kuntoilua ulkona ja sisällä

Vuosangassa suosittuja kuntoilumuotoja ovat olleet muun muassa juoksulenkkeily, hiihto ja sisäsoutu. Sisäsoudussa on myös ollut käynnissä leikkimielinen regatta, jonka parhaasta 1000 metrin  soutuajasta vastaa tällä hetkellä esimerkillisesti MPKK:n liikuntapäällikkö ajallaan 3.11. Vielä on päivä aikaa rikkoa ennätys ja ottaa vuoden 2014 mestaruus itselleen.

Kuntosalista löytyy muun muassa aerobisia laitteita, kuntosalilaitteita, kahvakuulia ja kehonhuoltovälineitä, joiden käytössä FYKA-ryhmän jäsenet ovat auttaneet tarvittaessa. Palautumiseen ja rentoutumiseen on käytetty foam-rollereita, selätintä ja venyttelyjä. Lisäksi palautumisen nopeuttamiseen ja rentoutumiseen on ollut innokkaassa käytössä Bemer- verisuoniterapia-laite.

Kaiken kaikkiaan on ollut mahtavaa nähdä miten innokkaasti ampumaharjoitukseen osallistuvat pitävät huolta fyysisestä kunnostaan. Kyllä ne miehetkin venyttelevät, ainakin vielä näin tammikuussa.

Marke Hietapakka ja Manne Isoranta

Lääkärinä ampumaharjoituksessa

Maanpuolustuskorkeakoulun Johtamisen ja sotilaspedagogiikan laitos johti 99. kadettikurssin maasotalinjalle ja 82.merikadettikurssin rannikkojoukko-opintosuunnalle sekä 100. kadettikurssin ja 83. merikadettikurssin Ampumaharjoituksen Vuosangan ampuma- ja harjoitusalueella.

Olin Vuosangassa lääkärintehtävässä tämän kolmiviikkoisen leirin viimeisellä viikolla. Tiimiimme kuuluivat lisäksi asiantuntevat ja kokeneet kenttäsairaanhoitajat kapteeni Karsikas sekä kenttäsairaanhoitaja Heino, leirisairaalassa päivystivät lisäksi lääkintämies ja lääkintäaliupseeri.

Kenttäsairaala kymmenpaikkaisine vuodeosastoineen oli kaikin puolin moderni ja hyvin varusteltu. Lääkevalikoima oli riittävän laaja, tarvittaessa täydennystä saatiin päivittäin. Tutkimus- ja hoitovälineistö oli asianmukaista. Epäkohtana mainitsen sairaskertomusjärjestelmän johon kirjautuminen ajoittain tuotti ongelmia - näin ollen sairaskertomusmerkintöjä ei saatu aina ajantasaisesti Mildociin kirjattua. Asia saatiin korjattua.

Hoitoon hakeutuneiden määrä oli varsin vähäinen. Terveydelliset ongelmat olivat olosuhteisiin nähden tavanomaiset: lieviä virusperäisiä ylähengitystieinfektioita, rasituksesta aiheutuneita tuki- ja liikuntaelinten rasitusvammoja sekä lieviä kenttäsairaalassa hoidettavia traumoja. Vuodeosasto oli pääosin tyhjillään.

Kauimmainen ampumapaikka sijaitsi noin 15 min matkan päässä kenttäsairaalasta. Matka Kainuun keskussairaalaan Vuosangasta on noin 90 km, osa suhteellisen hidaskulkuista hiekkatietä. Kapteeni Karsikas tarkasti ampumapaikoille lähtevien varusmiesten asiaankuuluvan varustuksen mahdollisen vakavamman onnettomuuden varalta: kaikilta löytyivät mm. vetoalusta, hypotermiapussi sekä ensisiteitä ja kiristysside.

Ambulanssi oli hyvin varusteltu perusyksikkö joka päivysti 24 t/vrk. Päivystyspaikkana kenttäsairaala tai Johtola.

Sääennuste lupaili Kainuuseen liki 30 asteen pakkasia. Näin ollen olinkin varautunut paleltumavammoihin joilta onneksi viikkoni aikana vältyttiin. Myös influenssa-aallon puhkeaminen oli yksi uhkakuva, kliinisesti yhtään epäilyä ei herännyt. Palveluksesta vapautuksia ei juuri tarvittu.

Näin ollen ampumaharjoitus ollaan saattamassa allekirjoittaneen näkökulmasta onnistuneesti ja turvallisesti päätökseen.

Vuosangassa 29. tammikuuta 2014

Johanna Leinonen, LL

Santahaminan ta

Hakuna ma tata - Varoupseerin toimistossa kaikki hyvin

Kuva pelastuspalveluharjoituksesta, jossa testattiin pelastustoimen valmius ja kyky.

 Herätyskello pärähtää kello 04.30. Kömmimme ylös makuusijoiltamme ja hieromme Johtolan pölyjä silmistämme; aika aloittaa uuden päivän varoupseerin apulaisen tehtävät, kolmatta päivää putkeen. Timon raapii vaatteita päälleen ja valmistautuu kaikella irrotettavissa olevalla henkisellä kapasiteetillaan aamun puomikierrokseen, samalla kun Bumba aloittaa seuraavan päivän ampumakäskyjen koostamisen herättäen samalla varoverkkoa uuteen päivään. Timon hilpaisee ulos Johtolan ovesta Toyota Hiluxin luo. Matkalla avaimet putoavat hankeen ja erinäistä sadattelua olisi ollut kuultavissa jos kukaan olisi tähän kellonlyömään ollut hereillä. Webasto ei ollut mennyt päälle. Nyt sadattelua kuuluu myös auton sisällä ja ikkunat huuruuntuvat väliaikaisesti. ”Tästä tulee hyvä päivä” Timon ajattelee ja nostaa kytkintä. Sisällä Bumba laittaa tietokoneen tulille ja alkaa pläräillä läpi keskosten illalla toimittaneita papereita ja pian myös varoupseerin toimiston ikkunat huuruuntuvat AC/DC:n Highway to Hellin pauhatessa läppärin kaiuttimista. Räjähdeainekulutuksen merkkaus ei ollut mennyt aivan ohjesäännön mukaan... Tästä taas opitaan... Ensimmäiset 15 minuuttia päivästä on siis mennyt varsin hyvin.

 

Hilux painaa pitkin Sutisentietä lumisateessa. Radiokanava Loopilta soi sama soittolista seitsemättä kertaa tähän vuorokauteen. Ei auta mitään, tänne näet eivät muut kanavat kuulu. Vartiopaikka 3AB:n ohi, sitten läpi puomista 2 ja niin edelleen ja niin edelleen ja tien päässä tarkastetaan puomin 21 lukitus. Yhtäkkiä suoraan auton eteen pamahtaa taivaalta jotakin. Kovalla äänellä ja nopeilla kädenliikkeillä Timon saa auton pysähtymään heti. Tähän aikaan kenenkään ei ainakaan pitäisi ampua panssarintorjunta-aseilla, mutta mistäpä sitä tietää. Piakkoin tielle tyssähtänyt mötti tunnistetaan. Auton konepellille pölähtää selvästi humaltunut kyyhkynen. Alkaa hetken kestävä tuijotuskilpailu tuulilasin läpi. Jaa, ei se taida siitä lähteä. Timon nostaa taas kytkintä ja auto lähtee ryömimään eteenpäin. Muutaman metrin jälkeen tämä pihlajanmarjoja narkannut pulu pääsee humpan tahtiin mukaan ja jättäytyy kyydistä. Puomi oli lukossa ja matkalla takaisin sama lentäjä-ässä starttailee itseään tienpenkasta taivaalle. Sillä lailla. Timon kaartaa pian vartiopaikka 3AB:lle ja vartiokopista indusoituu ulos jokseenkin elossa olevalta näyttävä varusmies. ” Timon, menossa vartiokierrokselle”. Varusmies tuijottaa hetken turvonneilla silmillään mutta pian kohmeiset kädet löytävätkin Virven taskusta ja kysyy Vupsilta lupaa päästää ajoneuvon alueelle. Toisessa päässä Bumba antaa luvan ja Timonin matka jatkuu kohti paikkaa missä oli pari päivää sitten havaittu jonkun alueelle tulleen hiihtäjän jäljet. Uusia hiihtojälkiä ei näy mutta jotain muuta kyllä. Tien oikeassa reunassa on tuoreessa hangessa ilveksen jäljet. ”Se on varmaan jo kadonnut pimeyteen” Timon ajattelee ja rummuttelee rattia sormillaan. Ei. Seuraavan mutkan takana ajovaloissa tuijottaa vastaan kaksi halogeenilamppua. Taisi olla elukalla vähän pää jäässä mutta heti perästä se ampaisi pimeyteen sellaisella vauhdilla että aivan varmasti joku lihas repesi paikaltaan. Meno on kuin Korkeasaaressa. Timon in eilen asettama väliaikaispuomi seisoo yhä paikallaan ja kierros voi näin ollen jatkua. Loppukierroksella vastaan tuli vain kaksi jänistä jotka eivät ainakaan päällisin puolin näyttäneet olevan minkään laittoman tai laillisen aineen vaikutuksen alaisena. Välistä pysähdytään tarkastamaan, että puomit ja kyltit ovat kunnossa. Välistä taas tapellaan lukkosulalla Abloyn aatelia vastaan, keskellä ei mitään. Vartiopaikka 1 jää taakse ja pian Hilux kurvaa Johtolan parkkipaikalle, sokaisten mennessään väliaikaisesti jonkun ILMAN HEIJASTIMIA liikkuneen ampumaosaston.

Tilapäispuomi ja lähivartiomies Lauttajärvellä.

Varotoimiston kaikkein pyhimmässä Bumba pyörittelee varomääräisten vastaista määrää paperia, kunnes kahvihammas ilmoittaa, että täydennyksiä tarvitaan välittömästi. Ruokalan isäntä tarjoaa täydennyksen peltimukiin, jonka jälkeen takaisin toimistoon. Lyhyen diagnosoinnin jälkeen Bumba toteaa vatsahaavan, tekevän tuloaan ja laittaa myllyn pyörimään, jonka seurauksena laapotit alkavat lennellä oikeisiin osoitteisiin paksujen kansioiden väleihin. Kello kuuden jälkeen alkaa unisia Keskosia tupsahdella varotoimiston ovelle ilmoittelemaan ja kyselemään asioita, joihin kuittaukset saatuaan painelevat tulevaan auringon nousuun kohti omia ampumapaikkojaan. Juuri kun viimeisetkin ilmoitukset varoverkkoon liittymisistä ovat tulleet perille, ulko-ovet lävähtävät auki ja paikalle saapuvat toimiston käskynantajat ja sadanpäämiehet, eli Herrat Varoupseerit. Nopean informaationvaihdon jälkeen Bumba jättää kaikkein pyhimmän pääkapellimestarien hallintaan ja siirtyy varoupseerin apulaisten kammioon lajittelemaan lekaharkkoja muistuttavia ampumakäskynippuja oikeaan järjestykseen. Kaurapuuron tuoksu löytää lopulta tiensä perimmäiseen kammioon asti ja nälkä alkaa hiipiä, vatsahaavasta huolimatta. Timon in saavuttua paikalle toteutetaan väkivaltainen biomassan ahtaminen elimistöön, jonka jälkeen siirrytään apulaisen kammioon sorvin ääreen miettimään miltä se ny oikein maistui. Todettakoon että maistui.

Sitten ihmetellään. Timon piipahtaa lekurin pakeilla ja tulee hämmentyneenä takaisin. ”Nähtävästi rasitusvamman kanssa on ihan ok, ellei jopa järin suotavaa lähteä suorittamaan taisteluammuntoja” hän toteaa Bumballe ja lysähtää punkalle. Ota tästä nyt sitten selvää… Varoupseerit pyörittävät päivän toimintoja toimistossa, kuten kapellimestari johtavaa orkesteriaan. Timon ja Bumba ajetaan apulaisenkammiostaan ulos ampumakäskyjä tarkastavien tahojen toimesta. Johtolan salista löytyy tyhjä pöydänpääty johon tämä dynaaminen duo indusoituu istumaan. Mitäs sitten? Ei kai mitään, selaillaan ulkomaailman uutiskanavilta mitä sivistyksen parissa tapahtuu ja hörpitään alumiinikupeista tarjolla olleita juominkeja. ”Kumpi pitää puheenvuoron varopuhuttelussa”? Bumba kysäisee. Timon kohauttaa olkiaan ”kivi paperi sakset?” se kysyy takaisin. Kieltävä vastaus, Timon pitää puheenvuoron. Fair enough, Bumba piti eilen, se saa sitten pitää huomenna. Jossain vaiheessa apulaisenkammio tyhjenee kantahenkilökunnasta ja se vallataan pikaisesti takaisin. Kellon aikaa on mahdoton näin jälkeenpäin muistaa, tunnit sulautuvat yhteen ja Salvador Dalin kellot valuvat pitkin seiniä. Lounas ja varopuhuttelut tulevat ja menevät. Sitten tapahtuu jotain täysin odottamatonta. Harjoituksen johtaja laskeutuu norsunluutornistaan rahvaiden kuolevaisten pariin ja ennen kun apulaiset ehtivät kajauttaa vaistomaista ”SEIS”-huutoa, johtaja on saattanut fyysisen preesensinsä apulaisenkammioon. Suusta kajahtaa mitä seuraavaksi tehdään ja yhtään sen enempää miettimättä tehdään mitä käsketään ja vielä vähän ylimääräistäkin. Komentaja allekirjoittaa kynä sauhuten huomiset ampumakäskyt ja me ladomme ne kansioihin valoisan ja pimeän ammunnat eroteltuina. Kun kaikki käskyt olivat kansioissaan, näki komentaja tarpeelliseksi ilmoittaa oleellisen seikan: juuri mapitetut käskyt menevät korjattaviksi saman tien. Noh, ainakin tuli treenattua mapittamista, jos ei muuta. Pian tämän jälkeen 100. kadettikurssinjohtaja Kapteeni Liitola härmistyy ovensuuhun ja käskee kirjoittaa blogiin varoupseerinapulaisena toimimisesta. Ja tässä tätä nyt sitten on. Hyvä sinänsä, saadaanpahan tekemistä joka jollain tasoin vaatii omaa aktiivisuutta, kun eipä täällä näin päiväsaikaan mitään tapahdu. Mikä on sinänsä hyvä, sillä jos tapahtuisi, se indikoisi sitä, että joku homma on mennyt enemmän tai vähemmän railakkaasti reisille.

Mutta kyllähän täällä pyöritään vakavien asioiden äärellä, siitä ei pääse mihinkään. Lähtökohtaisesti tilanne on se, että jos varoupseeri antaa epähuomiossa luvan esimerkiksi ampumapaikan 6 henkilöstölle luvan mennä tarkastamaan maalialuetta samalla kun paikalla 13 vielä ammutaan, on piru merrassa. Ampumapaikat ovat suhteellisen sylikkäin ja näin ollen tarkkuus on valttia. Jos joku nyt esimerkiksi lossauttaa kaveria rintaan metsän läpi 700 metrin päästä tietämättään että siellä ketään on sillä lupa kovapanosvaiheeseen on annettu? Tässä skenaariossa vastuussa on loppukädessä luvan antaja, jonka pää kiikkuu lopulta Johtolan parkkipaikan lipputangossa kunnes jäätyy siihen kiinni. Ei ole leikin asia, mutta musta huumori piristää kummasti varoupseerinapulaisen päivää. Pakko sitä on jostain vitsiä vääntää, muuten täällä juostaisiin pitkin seiniä. 

Seuraavan päivän ammuntojen vaara-alueet ulostautuvat printteristä kolmen tunnin bittiavaruusseikkailunsa jälkeen. Ne löytävät tiensä Johtolan ilmoitustaululle. Ja sitten siitä kirjoitetaan blogiin. Bumba juo vieressäni kahvia. Susirajalta ei mitään uutta. UGH! Olemme puhuneet.

100.kadettikurssin varoupseerin apulaiset