Hakuna ma tata - Varoupseerin toimistossa kaikki hyvin

Kuva pelastuspalveluharjoituksesta, jossa testattiin pelastustoimen valmius ja kyky.

 Herätyskello pärähtää kello 04.30. Kömmimme ylös makuusijoiltamme ja hieromme Johtolan pölyjä silmistämme; aika aloittaa uuden päivän varoupseerin apulaisen tehtävät, kolmatta päivää putkeen. Timon raapii vaatteita päälleen ja valmistautuu kaikella irrotettavissa olevalla henkisellä kapasiteetillaan aamun puomikierrokseen, samalla kun Bumba aloittaa seuraavan päivän ampumakäskyjen koostamisen herättäen samalla varoverkkoa uuteen päivään. Timon hilpaisee ulos Johtolan ovesta Toyota Hiluxin luo. Matkalla avaimet putoavat hankeen ja erinäistä sadattelua olisi ollut kuultavissa jos kukaan olisi tähän kellonlyömään ollut hereillä. Webasto ei ollut mennyt päälle. Nyt sadattelua kuuluu myös auton sisällä ja ikkunat huuruuntuvat väliaikaisesti. ”Tästä tulee hyvä päivä” Timon ajattelee ja nostaa kytkintä. Sisällä Bumba laittaa tietokoneen tulille ja alkaa pläräillä läpi keskosten illalla toimittaneita papereita ja pian myös varoupseerin toimiston ikkunat huuruuntuvat AC/DC:n Highway to Hellin pauhatessa läppärin kaiuttimista. Räjähdeainekulutuksen merkkaus ei ollut mennyt aivan ohjesäännön mukaan... Tästä taas opitaan... Ensimmäiset 15 minuuttia päivästä on siis mennyt varsin hyvin.

 

Hilux painaa pitkin Sutisentietä lumisateessa. Radiokanava Loopilta soi sama soittolista seitsemättä kertaa tähän vuorokauteen. Ei auta mitään, tänne näet eivät muut kanavat kuulu. Vartiopaikka 3AB:n ohi, sitten läpi puomista 2 ja niin edelleen ja niin edelleen ja tien päässä tarkastetaan puomin 21 lukitus. Yhtäkkiä suoraan auton eteen pamahtaa taivaalta jotakin. Kovalla äänellä ja nopeilla kädenliikkeillä Timon saa auton pysähtymään heti. Tähän aikaan kenenkään ei ainakaan pitäisi ampua panssarintorjunta-aseilla, mutta mistäpä sitä tietää. Piakkoin tielle tyssähtänyt mötti tunnistetaan. Auton konepellille pölähtää selvästi humaltunut kyyhkynen. Alkaa hetken kestävä tuijotuskilpailu tuulilasin läpi. Jaa, ei se taida siitä lähteä. Timon nostaa taas kytkintä ja auto lähtee ryömimään eteenpäin. Muutaman metrin jälkeen tämä pihlajanmarjoja narkannut pulu pääsee humpan tahtiin mukaan ja jättäytyy kyydistä. Puomi oli lukossa ja matkalla takaisin sama lentäjä-ässä starttailee itseään tienpenkasta taivaalle. Sillä lailla. Timon kaartaa pian vartiopaikka 3AB:lle ja vartiokopista indusoituu ulos jokseenkin elossa olevalta näyttävä varusmies. ” Timon, menossa vartiokierrokselle”. Varusmies tuijottaa hetken turvonneilla silmillään mutta pian kohmeiset kädet löytävätkin Virven taskusta ja kysyy Vupsilta lupaa päästää ajoneuvon alueelle. Toisessa päässä Bumba antaa luvan ja Timonin matka jatkuu kohti paikkaa missä oli pari päivää sitten havaittu jonkun alueelle tulleen hiihtäjän jäljet. Uusia hiihtojälkiä ei näy mutta jotain muuta kyllä. Tien oikeassa reunassa on tuoreessa hangessa ilveksen jäljet. ”Se on varmaan jo kadonnut pimeyteen” Timon ajattelee ja rummuttelee rattia sormillaan. Ei. Seuraavan mutkan takana ajovaloissa tuijottaa vastaan kaksi halogeenilamppua. Taisi olla elukalla vähän pää jäässä mutta heti perästä se ampaisi pimeyteen sellaisella vauhdilla että aivan varmasti joku lihas repesi paikaltaan. Meno on kuin Korkeasaaressa. Timon in eilen asettama väliaikaispuomi seisoo yhä paikallaan ja kierros voi näin ollen jatkua. Loppukierroksella vastaan tuli vain kaksi jänistä jotka eivät ainakaan päällisin puolin näyttäneet olevan minkään laittoman tai laillisen aineen vaikutuksen alaisena. Välistä pysähdytään tarkastamaan, että puomit ja kyltit ovat kunnossa. Välistä taas tapellaan lukkosulalla Abloyn aatelia vastaan, keskellä ei mitään. Vartiopaikka 1 jää taakse ja pian Hilux kurvaa Johtolan parkkipaikalle, sokaisten mennessään väliaikaisesti jonkun ILMAN HEIJASTIMIA liikkuneen ampumaosaston.

Tilapäispuomi ja lähivartiomies Lauttajärvellä.

Varotoimiston kaikkein pyhimmässä Bumba pyörittelee varomääräisten vastaista määrää paperia, kunnes kahvihammas ilmoittaa, että täydennyksiä tarvitaan välittömästi. Ruokalan isäntä tarjoaa täydennyksen peltimukiin, jonka jälkeen takaisin toimistoon. Lyhyen diagnosoinnin jälkeen Bumba toteaa vatsahaavan, tekevän tuloaan ja laittaa myllyn pyörimään, jonka seurauksena laapotit alkavat lennellä oikeisiin osoitteisiin paksujen kansioiden väleihin. Kello kuuden jälkeen alkaa unisia Keskosia tupsahdella varotoimiston ovelle ilmoittelemaan ja kyselemään asioita, joihin kuittaukset saatuaan painelevat tulevaan auringon nousuun kohti omia ampumapaikkojaan. Juuri kun viimeisetkin ilmoitukset varoverkkoon liittymisistä ovat tulleet perille, ulko-ovet lävähtävät auki ja paikalle saapuvat toimiston käskynantajat ja sadanpäämiehet, eli Herrat Varoupseerit. Nopean informaationvaihdon jälkeen Bumba jättää kaikkein pyhimmän pääkapellimestarien hallintaan ja siirtyy varoupseerin apulaisten kammioon lajittelemaan lekaharkkoja muistuttavia ampumakäskynippuja oikeaan järjestykseen. Kaurapuuron tuoksu löytää lopulta tiensä perimmäiseen kammioon asti ja nälkä alkaa hiipiä, vatsahaavasta huolimatta. Timon in saavuttua paikalle toteutetaan väkivaltainen biomassan ahtaminen elimistöön, jonka jälkeen siirrytään apulaisen kammioon sorvin ääreen miettimään miltä se ny oikein maistui. Todettakoon että maistui.

Sitten ihmetellään. Timon piipahtaa lekurin pakeilla ja tulee hämmentyneenä takaisin. ”Nähtävästi rasitusvamman kanssa on ihan ok, ellei jopa järin suotavaa lähteä suorittamaan taisteluammuntoja” hän toteaa Bumballe ja lysähtää punkalle. Ota tästä nyt sitten selvää… Varoupseerit pyörittävät päivän toimintoja toimistossa, kuten kapellimestari johtavaa orkesteriaan. Timon ja Bumba ajetaan apulaisenkammiostaan ulos ampumakäskyjä tarkastavien tahojen toimesta. Johtolan salista löytyy tyhjä pöydänpääty johon tämä dynaaminen duo indusoituu istumaan. Mitäs sitten? Ei kai mitään, selaillaan ulkomaailman uutiskanavilta mitä sivistyksen parissa tapahtuu ja hörpitään alumiinikupeista tarjolla olleita juominkeja. ”Kumpi pitää puheenvuoron varopuhuttelussa”? Bumba kysäisee. Timon kohauttaa olkiaan ”kivi paperi sakset?” se kysyy takaisin. Kieltävä vastaus, Timon pitää puheenvuoron. Fair enough, Bumba piti eilen, se saa sitten pitää huomenna. Jossain vaiheessa apulaisenkammio tyhjenee kantahenkilökunnasta ja se vallataan pikaisesti takaisin. Kellon aikaa on mahdoton näin jälkeenpäin muistaa, tunnit sulautuvat yhteen ja Salvador Dalin kellot valuvat pitkin seiniä. Lounas ja varopuhuttelut tulevat ja menevät. Sitten tapahtuu jotain täysin odottamatonta. Harjoituksen johtaja laskeutuu norsunluutornistaan rahvaiden kuolevaisten pariin ja ennen kun apulaiset ehtivät kajauttaa vaistomaista ”SEIS”-huutoa, johtaja on saattanut fyysisen preesensinsä apulaisenkammioon. Suusta kajahtaa mitä seuraavaksi tehdään ja yhtään sen enempää miettimättä tehdään mitä käsketään ja vielä vähän ylimääräistäkin. Komentaja allekirjoittaa kynä sauhuten huomiset ampumakäskyt ja me ladomme ne kansioihin valoisan ja pimeän ammunnat eroteltuina. Kun kaikki käskyt olivat kansioissaan, näki komentaja tarpeelliseksi ilmoittaa oleellisen seikan: juuri mapitetut käskyt menevät korjattaviksi saman tien. Noh, ainakin tuli treenattua mapittamista, jos ei muuta. Pian tämän jälkeen 100. kadettikurssinjohtaja Kapteeni Liitola härmistyy ovensuuhun ja käskee kirjoittaa blogiin varoupseerinapulaisena toimimisesta. Ja tässä tätä nyt sitten on. Hyvä sinänsä, saadaanpahan tekemistä joka jollain tasoin vaatii omaa aktiivisuutta, kun eipä täällä näin päiväsaikaan mitään tapahdu. Mikä on sinänsä hyvä, sillä jos tapahtuisi, se indikoisi sitä, että joku homma on mennyt enemmän tai vähemmän railakkaasti reisille.

Mutta kyllähän täällä pyöritään vakavien asioiden äärellä, siitä ei pääse mihinkään. Lähtökohtaisesti tilanne on se, että jos varoupseeri antaa epähuomiossa luvan esimerkiksi ampumapaikan 6 henkilöstölle luvan mennä tarkastamaan maalialuetta samalla kun paikalla 13 vielä ammutaan, on piru merrassa. Ampumapaikat ovat suhteellisen sylikkäin ja näin ollen tarkkuus on valttia. Jos joku nyt esimerkiksi lossauttaa kaveria rintaan metsän läpi 700 metrin päästä tietämättään että siellä ketään on sillä lupa kovapanosvaiheeseen on annettu? Tässä skenaariossa vastuussa on loppukädessä luvan antaja, jonka pää kiikkuu lopulta Johtolan parkkipaikan lipputangossa kunnes jäätyy siihen kiinni. Ei ole leikin asia, mutta musta huumori piristää kummasti varoupseerinapulaisen päivää. Pakko sitä on jostain vitsiä vääntää, muuten täällä juostaisiin pitkin seiniä. 

Seuraavan päivän ammuntojen vaara-alueet ulostautuvat printteristä kolmen tunnin bittiavaruusseikkailunsa jälkeen. Ne löytävät tiensä Johtolan ilmoitustaululle. Ja sitten siitä kirjoitetaan blogiin. Bumba juo vieressäni kahvia. Susirajalta ei mitään uutta. UGH! Olemme puhuneet.

100.kadettikurssin varoupseerin apulaiset