Kipakka pakkasaamu valkeni hiljalleen
Vuosangassa. Lumi narskui kenkieni alla kun kävelin kohti Johtolaa. Pakkasmittarin näyttäessä 23 pakkasastetta,
tuntui ilma mukavan raikkaalta. Suoritimme moottorimarssin Vuosankaan viikko
sitten ja kovat pakkaslukemat eivät enää tuntuneet kylmiltä, elimistön jo
totuttua olosuhteisiin. Toiminta-alueella vietetty viikko onkin kulunut
nopeasti, työskentelyn ollessa kiivasta. Päivän valoisa aika on käytetty
ammuntojen rakentamiseen ja suunnitteluun. Maalitoiminta, tuliasemat,
tulialueet, yleisjärjestelyt, siirtymisreitit ja tulenkuvauskentät on pitänyt
suunnitella ja toteuttaa tarkasti, jotta itse ammunta onnistuu turvallisesti ja
taisteluteknisesti oikein. Suurimmat taistelut useimmat kadetit ovat kuitenkin
käyneet pimeän jo tultua. Ampumakäskyjen laatiminen ja vaara-alueiden
piirtäminen on aiheuttanut haasteita monille ja lyhentänyt yöunia. Punakynän
viuhuessa, on ampumakäskyyn usein ilmestynyt tutut kirjaimet UM eli Urho Matti,
joka toisin sanoen tarkoittaa että uusiksi meni.
Päivän valjetessa hiljalleen, työskentely
jatkui ampumaryhmässämme. On käytävä läpi tulevat ammunnat ja toiminta kaikissa
ammunnan vaiheissa tarkasti. Päivään sisältyi suunnittelua, puhutteluja,
kouluttamista, ohjeistamista ja ampumakäskyjen korjaamista.
Ampumapaikka alkaa olla valmis huomisen päivän taisteluammuntoihin. |
Vihdoin illalla kävellessäni takaisin
majoitusrakennukseen, päässä pyöri monia asioita. Tuleva ammunta oli käyty läpi
monta kertaa ja toiminta suunniteltu tarkasti. Huomenna olisikin niin sanottu
D-Day, kun ammunta suoritetaan. Kello oli vasta 20.30, eikä minulla ollut enää
muita tehtäviä illalle. Koko viikon kroonisen puurtamisen jälkeen vaihteen
vapaalle kääntäminen osoittautui kuitenkin äärettömän vaikeaksi toimenpiteeksi.
Päässä pyöri jatkuvasti useita kysymyksiä. Onko kaikki tilaukset tehty..?
Ovathan kaikki toimihenkilöt perillä tehtävistään..? Missä on yksi lumilapio..?
Hetken mietittyäni tajusin, että henkilö joka näitä asioita minulta kyselee, on
nimeltään ammunnan johtajan vastuu. Ymmärsin, että viime viikon useat unettomat
yöt ja rauhattomat hetket johtuivat siitä, että tämä kyseinen kaveri on pitänyt
minua tiukassa kuristusotteessa koko viikon. Tuskakseni huomasin myös, ettei
hänellä ole aikomusta päästä irti ennen kuin aikanaan karjaisen ”Ammunnan
kovapanosvaihe on päättynyt!”
99.kadettikurssi, kadetti LBe