Valmistelut Santahaminassa
Ensimmäiset valmistelut meillä oli harjoitukseen marraskuun
puolen välin paikkeilla kun saimme alustavat kalustolistat harjoitukseen.
Katselimme listat läpi sillä silmällä että onko ylipäätään mahdollista saada
materiaali kasaan ja mistä se saadaan hommattua. Kaikkiaan tväl-materiaalia on
sen verran paljon että yhden joukko-osaston kalusto ei siihen riitä.
Tässä
harjoituksessa tväl-materiaali on suurimmalta osalta ESHR hallinnoimaa
kalustoa, lisäksi kalustoa on haettu lainaan Kainuun Prikaatista, Porin Prikaatista
ja Panssariprikaatista. Ennen joulua kun me saimme tiedoksi Maavoimien
myöntämät kiintiöt laadimme vuositilauksen MPKK:n räjähteistä
Räjähdelaitokselle ja teimme kotiinkutsut harjoituksessa tarvittavasta
räjähdemateriaalista. Santahaminassa aloitimme varsinaisen materiaalin
keräämisen, pakkaamisen, kalustolistojen, kuittien,
ampumakuntoisuustarkastusten ja muiden hommien teon joulun jälkeisellä
viikolla. Kaiken kaikkiaan ennen kuin kaikki valmistelut on tehty ja autot on
pakattuna kuljetusta varten teemme yhteensä töitä noin pari sataa tuntia.
Tavaraa kertyi Santahaminasta kaksi pitkää merikontillista ja varikolta
räjähteitä tuli 15 kuormalavallista. Lisäksi Kainuun Prikaatista toimitettiin
meille Vuosankaan materiaalia viisi lavallista.
Kohti Vuosankaa
Harjoitukseen me starttasimme
autot Santahaminassa sunnuntaiaamuna 12.1. Koukun Juha vanhana rahtarina
hyppäsi rekan puikkoihin ja minulle jäi pakettiauto kuljetettavaksi.(Sillä on
uudessa Scaniassa ilmajousitettu penkki jossa seitsemän erilaista
säätömahdollisuutta ja cruiseri joten taisin hävitä kun en ole e-korttia
hommannut) Ajoaika Santahaminasta Vuosankaan oli taukoineen vähän vaille
kymmenen tuntia. Illalla purimme vielä konteista materiaalin tvä-paikan
halliin.
Maanantaina valmistelimme aamupäivän aikana tväl-paikan jakovalmiiksi
ja Kiitolinjan räjähderekka saapui iltapäivällä noin kolmen aikoihin. Räjähteet
otimme suoraan Vuosankaan toimitettuna Räjähdelaitokselta. Isommissa
harjoituksissa tällainen palvelu on erittäin toimiva. Miksi turhaan
kierrättäisi ampumatarvikkeet ensin Ähtäristä Santahaminaan ja sieltä sen
jälkeen Vuosankaan.
Jakovalmiiksi saimme tväl-paikan hyvissä ajoin ennen
määräaikaa joka oli 13.1 klo 18.00. Joten ei muuta kuin asiakkaita odotellessa,
tervetuloa.
Taisteluvälinehuollon johtaja ylil Tero Ojanen