Hiihdon tarjoaman reippaan alun jälkeen ovat ammuntojen
valmistelut lähteneet rivakasti liikkeelle. Meillä toisen vuosikurssin
kadeteilla on nyt ollut kolme päivää aikaa valmistella ammuntoja valvojien
tarkkojen silmien ala seuraavaa kahta viikkoa varten. Vielä perjantaiaamuun
mennessä eivät nopeimmatkaan ampumatyöryhmät olleet saaneet kaikkea valmiiksi,
mutta pääosin käskyt ja ampumapaikkojen rakentamiset ovat viimeistelyä vaille
valmiita.
Työmies ja työmaa. |
Tämä on nyt maasotalinjalla
kolmas kerta, kun ammuntoja toteutetaan Kadettikoulun aikana Vuosangassa
ampumaharjoituksessa. Eipä sitä viime vuonna simppukurssilla tullut ajateltua,
mitä kaikkea ensi vuonna pitääkään tehdä ennen ammuntojen vetämistä. Tulitoiminnan
valvojana toimiessa tuli toisaalta ajateltua, miten helppoa oli varusmiehenä
olla ampuvassa joukossa. Eipä tarvinnut turhia murehtia, vaan toteuttaa käskyjä
sitä mukaan, kun niitä tuli. Nyt viimeistään todellisuus on iskenyt päin näköä.
On valmisteltavana ampumakäsky pilkulleen, maalien paikat metrilleen ja
ampumasuunnat piirulleen ennen kuin ammuntoja pääsee johtamaan.
Eri aseiden vaara-aluepiirroksia; ampumasuunnitelman karttapohjaan liitettyinä niistä muodostuu ammunnan vaara-alue. |
Kaikki
(hyvä) loppuu kuitenkin aikanaan ja lopulta työt tullaan saamaan valmiiksi.
Onneksi kaiken raadannan keskelle on kadeteille suotu hieman vapaa-aikaakin
rentoutumiseen, toki työryhmän aktiivisuudesta ja työpanoksesta riippuen. Ja
vastoin yleisiä etelänpoikien luuloja, saa täällä lumisten korpien keskellä
reilun 15 asteen pakkasissa aikaa helposti tapettua, kun vapaa-aikaa on ansaittu.
Omalla kohdalla hyvin tunnettuja lempipuuhia on kaksi, joista ensimmäinen ja
tärkein on ehdottomasti Sotilaskodin munkeista nauttiminen. Tämä rentoutumisen muoto on vertaansa vailla,
ja harvat asiat voittavat leirisotilaskodin ystävällisten sisarien palvelun sekä
hyllyjen antimet maastoharjoituksen aikana. Täällä on mahdollisuus rentoutua
pitkän päivän päätteeksi lyömällä korttia kavereiden kesken, lukea lehdistä
ulkomaailman tapahtumista tai vaikkapa tulla vain kylmästä lämpimään.
Sattumoisin allekirjoittanut on tämän tekstin kirjoitushetkellä Vuosangan
Sotilaskodissa lehden lukeneena ja pari munkkia kylläisempänä kuin vielä hetki
sitten.
Toinen
välttämätön vapaa-ajan harrastus on saunominen. Eritoten näin kylmässä
ilmastossa ennen nukkumaanmenoa lämmitetty sauna ja avanto lämmittävät mieltä
ja auttavat hetkeksi irtaantumaan todellisuudesta. Mikäli tämän hetkiset
suunnitelmat toimivat paremmin kuin simppujen tekemät koulutuskortit, juuri
lämmin sauna odottaa tulevaa ammunnanjohtajaa pikapuoliin. Ja mikä parasta,
ammuntojen valmistelut ovat työryhmän kanssa edenneet sen verta pitkälle, että
peiton alle pääsee milloin haluaa.
Rentoutuminen käy näinkin; Liigan Jokerit vs Kärpät. |
Mutta
ensi viikolla puolet ammunnanjohtajista pääsevät kokeilemaan käytännössä
ryhmäammuntojen toteuttamista, kun samanaikaisesti osa joukosta odottaa
vuoroaan Vierumäellä liikuntaleirillä. Oman elementtinsä tuo simppujen
saapuminen Vuosankaan ja heidän hyödyntäminen niin ampuvina joukkoina kuin
ammunnan toimihenkilöinä. Tämä onkin harvinaislaatuinen tilaisuus tehdä
kadettiaikana yhteistyötä kurssien kesken ja odotan mielenkiinnolla,
minkälaisella asenteella simput toimivat päästyään pitkästä aikaa
koulunpenkiltä maastoon.
99.kadettikurssin kadetti M